Kesän ja syksyn aikana on tontilla tapahtunut. Nyt ollaan jo siinä vaiheessa, että halli saa peltivuorauksen tulevien viikkojen aikana ja alkaa sitten osa ollakin valmista, lämmin osa vielä kaipaa sisätöitä, mutta siintä sekin etenee. Näyttää sille, että päästään kevät talvella toimimaan uusissa tiloissa.
Koska itse olemme paikallinen toimija ja hankimme myös kuitupuun pikallisilta metsänomistajilta niin tietenkin pyrimme , että myös tässä projektissakin käytämme paikallista osaamista.Tontilla on ollut monta paikallista yrittäjää Maansiirto Vammas,Veljekset Huttunen oy, E&P Talotekniikka,AitaRantanen, Betoniliipparit, Peab Asfalt, Rahti-Rengit,Kuljetus Tikka oy .
Kuten tuossa alla kerroimme, että olemme siirtyneet päätoimisiksi klapiyrittäjiksi. Kevään 2023 aikana olemme saaneet Selkäharjusta Portinkatu 10 Lappeenranta tontin, johon toimintamme siirtyy vuoden lopulla. Kaivuri on tehnyt kovasti puun kuivatuskenttiä ja loppukesästä/alkusyksystä aloitamme hallin rakentamisen kun kaikki byrokratia on saatu valmiiksi. Ajatuksena meillä on että saamme paremmat tuotantotilat, jolloin pystymme paremmin vielä vastaamaan kysyntään ja pääsemme vielä lähemmäksi asiakkaita.
Vuoden 2023 alusta olemme siirtyneet päätoimiseksi polttopuukauppiaaksi. Tavoitteenamme on, että pystyisimme laajentamaan toimintaamme ja palvelemaan asiakkaitamme vielä paremmin. Alla on hiukan kertomusta viime vuoden toiminnasta ja tällekin vuodelle olemme suunnitelleet jälleen uusia kuviota ilmoittelemme kyllä kuulumisa tiiviisti täällä sivuillamme sekä tuolla facebookin puolella on vielä nopeammin tietoa. Käypä siis välillä kurkistamassa ja jos näet meidät kaupungilla ni tule haastelemaan oli sitten kyse polttopuista tai vaikka säästä. Mielenkiinnolla odotamme mitä vuosi 2023 tuo tullessaan!
Polttopuu kauppaa olemme harjoittaneet nyt 6 vuoden ajan ja aina hiukan suurentaen vuosittaista klapimäärää. Kaudelle 2022 olemme tehneet ennätysmäärän klapeja ja toivomme, että mahdollisimman moni asiakas pääsee näitä tulisijaansa laittamaan. Tulevaisuudessa tavoitteenamme on, että pystymme tekemään klapeja sellaisia määriä jotta pystymme myymään läpi vuoden kuivaa klapia.
Alkuvuosi 2022 toi monia haasteita, mutta saimme klapit pilkottua aikataulussa. Metsä-lehti kävi luonamme tekemässä mukavan haastattelun kansikuva julkaisuineen ja samalla tehty video YouTub:essa keräsi katsojia aika kivan määrän. Järjestimme myös Klapi-päivän kevään korvilla jolle tulee jatkoa jälleen ensi keväänä uusin tuulin.
Klapi toimitukset tuo meille taas mahdollisuuden päästä näkemään monia uusia paikkoja ja tapaamaan vanhoja sekä uusia asiakkaita ympäri Etelä-Karjalaa. Ja tämä on juuri se kaikkein paras asia kun monta kuukautta on vierähtänyt klapikoneen ääressä isännän ja emännän kesken. Välillä avuksi toki saimme poikiamme kun omilta töiltään joutivat.
Vuosien saatossa on kokemusta kertynyt monenlaisista pihatöistä, kahvituksista, oksien raivauksista ja monista sekalaisista töistä, mutta tällä hetkellä ei valitettavasti aika riitä näihin.
Lähdemme siis innolla jälleen uuteen klapikauteen 2022!